Tyttö joka kiroili liikaa

Tämä viikko on lähtenyt suhteellisen kiireisissä merkeissä liikkeelle, sillä heti maanantaiaamuna suuntasimme Noljakan koululle pystyttämään meidän historian isointa monikamera set-uppia. Tarkoituksena oli kytkeä peräti kahdeksan kameraa ja kaksi videomikseriä, dvd inserteille ja läppäri powerpoint esityksille. Tämä kaikki menee sitten luonnollisesti nauhalle ja screenille.

Olihan tuon setin rakentamisessa hommaa, ja kuten arvata saattaa, teknisiäkin ongelmia oli lähinnä puuttuvien adaptereiden ja lällärien muodossa. Kaikkea ei nimittäin kiireessa oltu otettu huomioon, joten maanantain työpäivä jäikin hieman vajaaksi puuttuvan kaluston osalta.

Tiistaina oli onneksi aikaa korjata tehdyt mokat ja hakea kaikki tarvittava varastolta. Iloisesti sitten heivattiin ne miun autoon ja tänään pistettiin kaikki kuntoon ennen kenraaliharjoituksia.

Hieman ruttuista taidetta...

Piian ja miun tehtävä tämän keikan aikana on hoitaa lähinnä kaikkea tekniikkaa. Tänään puuhailtiin eniten videotykin, valkokankaan ja irtopiuhojen teippailun kanssa. Kangasta olikin ihan hauskaa viritella ja yritettiin parhaamme saada se roikkumaan silleensä että, siihen ei jää ruttuja. Noh, kuten kuva todistaa, yritykseksihän se jäi, mutta aikaa ei ollut enempää sen kanssa säätää.

Myös tykki on varsinainen murhekryyni, kun jotkut menut eivät yksinkertaisesti suostuneeet toimimaan niin kuin ohjekirjassa sanottiin... Mutta kuva tulee kuitenkin ja kaikki pikkuvirheet voidaan pistää taiteen piikkiin :D

Rakas Sanyomme ja Piia silittelemässä sitä toimintakuntoon.

Tää keikka on muutenkin siinä mielessä mielenkiintoinen, että meidän koululta tulee vain tekniikka ja ohjaus. Oppilaat itse kuvaavat ja miksaavat koko jutun. Tänään näytti ainakin hyvältä, huomenna toivon mukaan vielä paremmalta. On se vaan ihana nähdä innokkaita lapsia täydessä työn touhussa. Kaikki tosiaankin haluavat tehdä parhaansa ja monimutkaisetkin asiat ovat oppineet todella nopeasti. Olisipa miunkin alakouluaikoina ollut tälläistä...

Tarkkaamon poppoota. Tässä ei onneksi kunnolla näy tuolla pöydän takana vaaniva
piuhahelvetti.

Joo ja tuossa sain myös hauskan lempinimen, "tyttö joka kiroilee". Meitä kyllä varoiteltiin huonosta kielenkäytöstä, mutta tavat nyt vaan istuu aika syvässä, joten saatoinpa tuossa vahingossa lipsauttaa jotain joka tulkittiin kirosanaksi yhden lapsen kuullen. Pyysin kyllä välittömästi anteeksi mutta kohtaloni oli sinetöity, kun huhu lähti välittömästi liikkeelle :D Elikkä jos joku tuolla puhuu tytöstä joka kiroilee, sillä viitataan aika suurella varmuudella sitten minuun... 

Huomenna jatketaan lukion merkeissä aamulla ja sitten illalla mennään kuvaamaan. Tai lähinnä odottelemaan ja purkamaan kamat takaisin autoon. Mutta lisää raporttia tulossa kenties.